Logo

Suomen kattavin verkosto kasvoi seitsemällä uudella kaupungilla

Citykäytävä

Outshine on solminut useita uusia sopimuksia, minkä myötä Suomen kattavimpaan dooh-verkostoon liittyi seitsemän uutta paikkakuntaa. Sopimusten myötä markkinoiden kattavmpaan tuotesarjaan kuuluu nyt 48 paikkakuntaa Helsingistä Ivaloon.

Vaikka ulkomainosmarkkina laski viime vuonna koronan myötä, digitaalisuus ja siihen liittyvät mahdollisuudet ovat vahvassa kasvussa. Entistä vahvempi verkosto mahdollistaa mainostajille koko maan kattavan digitaalisen kampanjan rakentamisen kotimaisen Outshinen varaan. Outshinen toimitusjohtaja Jani Lepistö iloitsee tuoreista sopimuksista:

“Verkostomme on kasvanut hyvin vaikeassa markkinatilanteessa. Teemme myös kovasti töitä uuden teknologian ja asiakaskokemuksen kehittämisen parissa. Näillä eväillä tavoittelemme tänä vuonna liikevaihdon vahvaa kasvua.”

Verkostoon liitetyt mainostaulut sijaitsevat vilkkaasti liikennöidyillä sisääntuloteillä ja kaupunkien keskustoissa. Uudet paikkakunnat ovat: Joensuu, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Pietarsaari, Pyhäjoki ja Ylivieska. Vahvistukset näkyvät useissa verkostoissa:

TOTAL – Finland 48 – Suomen kattavin dooh-peitto (48 kaupunkia, 135 digitaulua)



THE CORE – Kaupunkien keskusta-alueet (15 kaupunkia, 46 digitaulua)



COMMUTERS – Ostovoimainen, autoileva kohderyhmä (45 kaupunkia, 101 digitaulua)



POINT OF SALE – Ostopaikkojen läheisyydessä (30 kaupunkia, 71 digitaulua)



PHARMACY – Apteekkien läheisyydessä (29 kaupunkia, 69 digitaulua)

Outshinen mainosmyynti uusiin kaupunkeihin on jo käynnistynyt.

Lisätietoja:

Jani Lepistö

Toimitusjohtaja, Outshine Oy

050 560 8425,
jani.lepisto@outshine.fi

  • Nimitysuutinen: Jenny Saranen Outshinen asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi
    Nimitysuutinen: Jenny Saranen Outshinen asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi

    Media-alalla vuodesta 2007 työskennellyt Jenny Saranen aloittaa Outshinen asiakkuuksista vastaavana johtajana (Chief Client Officer), johtoryhmän jäsenenä ja osakkaana 8.8.2023. Sarasella on laaja kokemus niin mediasta kuin mediatoimistoista. Aiemmin Saranen on työskennellyt esimerkiksi Caratilla, Virta Mediacommunityllä, Clear Channelilla ja Mediateolla.

  • Outshine katumainostaulu
    Outshinelle yli 400 uutta digitaalisen ulkomainonnan näyttöä Helsinkiin.

    Outshinelle yli 400 uutta digitaalisen ulkomainonnan näyttöä Helsinkiin. Laitteet ovat kooltaan pääosin 75-tuumaisia pystynäyttöjä ja koko verkostoa voi hyödyntää yhdellä mainosformaatilla. Laitteet sijaitsevat Helsingin keskusta-alueella.

  • Uudet aineistokoot
    Helpotimme asiakkaidemme aineistotuotantoa

    Helpottaaksemme asiakkaidemme aineistotuotantoa olemme ottaneet käyttöön televisiomainonnasta tutun maksimissaan 10% suojarajan näytöillemme ja jakaneet näyttömme kolmeen vaakakokoon, yhteen pystykokoon sekä erikoistoteutuksiin. Jos tästä huolimatta tarvitsette apua aineistotuotannossa, tuotantomme palvelee mielellään ilman lisäkuluja tuttuun ripeään tapaan.

Outshine.fi käyttää evästeitä!

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Evästeiden avulla kerätyn tiedon ansiosta voimme tarjota sinulle parempia palveluja käyttökokemuksen, mainonnan kohdentamisen ja sivuston toiminnan suhteen. Evästeitä käytetään myös kävijämittaukseen.

Haluatko sallia evästeet?