Outshine vahvistaa tiimiään kahdella uudella osaajalla

Outshine vahvistaa tiimiään kahdella uudella osaajalla

Outshinen kasvutarina jatkuu vauhdikkaana, ja tiimi on saanut riveihinsä kaksi uutta osaajaa. Account Directorina aloittanut Anne Nurminen sekä Marketing Coordinatorina aloittanut Heidi Pakarinen tuovat mukanaan vahvaa markkinoinnin, myynnin ja asiakastyön kokemusta – sekä innostuksen rakentaa uudenlaista ulkomainontaa yhdessä asiakkaiden kanssa.

Annea ja Heidiä yhdistää kiinnostus jatkuvasti kehittyvään mediaan, jossa uusia mahdollisuuksia syntyy nopeasti.

”Outshine on dynaaminen ja täällä tapahtuu koko ajan jotain uutta. Rakastan mainontaa ja sitä, mitä sillä voidaan saavuttaa asiakkaiden näkökulmasta”, Anne kertoo.

Heidi puolestaan kiinnostui erityisesti kasvuyhtiön energiasta.

”Täällä näkyy tekemisen nälkä. Halutaan kehittää houkuttelevampia ja erikoisempia toteutuksia asiakkaille, ja se tuntui heti omalta ympäristöltä.”

Anne Nurminen

Asiakkuuksia, kohderyhmiä ja vaikuttavia ratkaisuja

Annella on pitkä kokemus median yritysmyynnistä. Taustaa löytyy niin SBS radiosta kuin Clear Channelin valtakunnallisesta ulkomainonnasta (nykyisin Bauer Media), ja vuosien aikana hän on vastannut avainasiakkuuksista sekä laajasti mediatoimistoyhteistyöstä Suomessa ja myös kansainvälisesti.

”Asiakkaat ovat tämän työn suola. Tykkään miettiä mainonnan kohderyhmiä ja rakentaa mainostajille ratkaisuja, jotka oikeasti toimivat. Pitkäkestoiset kumppanuudet tuntuvat luontevalta tavalta tehdä tätä työtä.”

Heidin tausta on autoalan maahantuonnissa markkinoinnin tehtävissä. Heidille uusi rooli tuo mahdollisuuden nähdä markkinointi täysin uudesta kulmasta.

”Olen aiemmin ollut Outshinen asiakkaan saappaissa, joten on hienoa päästä katsomaan markkinointia nyt median puolelta. Monipuolisuus ja uuden oppiminen innostavat todella paljon.”

Heidi Pakarinen

Kehitys näkyy vauhdissa ja ratkaisuissa

Molempia kiinnosti se, miten Outshinella kehitys näkyy paitsi tekemisen nopeudessa myös itse ratkaisuissa. Yrityksellä on oma inhouse-kehitystiimi ja teknologia-alusta, joiden avulla digitaalista ulkomainontaa voidaan viedä jatkuvasti uusiin suuntiin.

Ensimmäiset viikot Outshinella ovat vahvistaneet molempien tunnetta siitä, että yrityksessä eletään vahvaa kasvun vaihetta.

”Nopeatempoisuus on täällä selkeä etu. Samalla moni asia tuntuu tutulta pitkän alan kokemuksen kautta, mutta toimintatavoissa on paljon uutta ja raikasta”, Anne kuvailee.

Myös Heidi nostaa esiin ketteryyden ja yhdessä tekemisen kulttuurin.

”Kehitys on täällä todella lähellä arkea ja asiat liikkuvat nopeasti. Tykkään siitä, että ongelmia ratkaistaan yhdessä eikä jäädä jumiin vanhoihin toimintatapoihin. On ollut tosi kiva päästä osaksi tätä porukkaa.”

Molemmat näkevät Outshinen vahvuutena erityisesti rohkeuden kehittää uusia ratkaisuja sekä halun tehdä asioita asiakaslähtöisesti.

”Pienemmässä yrityksessä pääsee vaikuttamaan paljon enemmän. Tykkään täällä erityisesti ratkaisukeskeisyydestä ja siitä, että asioita voidaan viedä eteenpäin nopeasti”, Anne sanoo.

”Outshine on ketterä ja innovatiivinen. Täällä halutaan aidosti kehittää uusia tapoja auttaa asiakkaita loistamaan”, Heidi tiivistää.

Lämpimästi tervetuloa Outshine-tiimiin Anne ja Heidi!

Heidi ja Anne
2026
2025
2024
2023
2022
2021