Logo

Outshinesta maantieteellisesti kattavin DOOH-myyjä Suomessa

3 Kaveria

Kärpät ja helsinkiläinen Outshine Oy ovat tehneet monivuotisen sopimuksen, jonka myötä Kärppien ulkomainosnäyttöjen valtakunnallisesta myynnistä vastaa jatkossa Outshine. Aiemmin näyttöjä on myynyt useampi yritys, mutta uusi sopimus takaa Outshinelle yksinoikeuden näyttöjen valtakunnalliseen myyntiin. Outshinen toimitusjohtaja Jani Lepistö iloitsee tuoreesta sopimuksesta:

“Kotimainen Outshine kattaa digiverkollaan jo 39 paikkakuntaa ja tähtää kohti alan markkinajohtajuutta. Kiristyvä kilpailu on upea asia asiakkaiden kannalta, sillä alaa on pitkään Suomessa dominoinut kaksi monikansallista suuryritystä. Olen ylpeä siitä, että Outshine valikoitui kumppaniksi monien vaihtoehtojen joukosta”, iloitsee Outshinen toimitusjohtaja Jani Lepistö.

Kärppien omat myyjät tulevat jatkossakin huolehtimaan Kärppien sopimusasiakkaiden tarpeista ulkomainosnäkyvyyksien osalta. Valtakunnallinen myynti on kuitenkin merkittävä palanen tätä Oulun Kärppien liiketoiminnan osaa. Outshine on Oulun Kärpät Oy:n toimitusjohtaja Tommi Virkkusen erinomainen kumppani Kärpille tällä saralla.

”Outshine on kasvava yritys, josta tuli tämän sopimuksen myötä maantieteellisesti kattavin LED-näkyvyyksien myyjä Suomessa. He ovat osoittaneet olevansa innovatiivinen ja ketterä toimija näillä markkinoilla. Ne ovat ominaisuuksia, mitä me arvostamme suuresti.”

Oulun Kärppien mainostaulut sijaitsevat vilkkaasti liikennöidyillä sisääntuloteillä ja myyntipaikoilla, S-Ryhmän pihoissa. Pääosin taulut ovat mainoskäytössä, mutta niitä voidaan hyödyntää myös tiedottamiseen ja yleishyödyllisen tiedon jakamiseen. Näytöt ovat kooltaan 6m2 – 19m2 ja niiden kirkkaus säätyy automaattisesti ympäristön valon mukaan. Uusi sopimus astuu voimaan huhtikuun 2021 alusta. Outshinen mainosmyynti on jo käynnistynyt.

Lisätietoja:

Tommi Virkkunen
Toimitusjohtaja, Oulun Kärpät Oy
040 058 4401,
tommi.virkkunen@karpat.fi

Jani Lepistö
Toimitusjohtaja, Outshine Oy
050 560 8425,
jani.lepisto@outshine.fi

  • Nimitysuutinen: Jenny Saranen Outshinen asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi
    Nimitysuutinen: Jenny Saranen Outshinen asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi

    Media-alalla vuodesta 2007 työskennellyt Jenny Saranen aloittaa Outshinen asiakkuuksista vastaavana johtajana (Chief Client Officer), johtoryhmän jäsenenä ja osakkaana 8.8.2023. Sarasella on laaja kokemus niin mediasta kuin mediatoimistoista. Aiemmin Saranen on työskennellyt esimerkiksi Caratilla, Virta Mediacommunityllä, Clear Channelilla ja Mediateolla.

  • Outshine katumainostaulu
    Outshinelle yli 400 uutta digitaalisen ulkomainonnan näyttöä Helsinkiin.

    Outshinelle yli 400 uutta digitaalisen ulkomainonnan näyttöä Helsinkiin. Laitteet ovat kooltaan pääosin 75-tuumaisia pystynäyttöjä ja koko verkostoa voi hyödyntää yhdellä mainosformaatilla. Laitteet sijaitsevat Helsingin keskusta-alueella.

  • Uudet aineistokoot
    Helpotimme asiakkaidemme aineistotuotantoa

    Helpottaaksemme asiakkaidemme aineistotuotantoa olemme ottaneet käyttöön televisiomainonnasta tutun maksimissaan 10% suojarajan näytöillemme ja jakaneet näyttömme kolmeen vaakakokoon, yhteen pystykokoon sekä erikoistoteutuksiin. Jos tästä huolimatta tarvitsette apua aineistotuotannossa, tuotantomme palvelee mielellään ilman lisäkuluja tuttuun ripeään tapaan.

Outshine.fi käyttää evästeitä!

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Evästeiden avulla kerätyn tiedon ansiosta voimme tarjota sinulle parempia palveluja käyttökokemuksen, mainonnan kohdentamisen ja sivuston toiminnan suhteen. Evästeitä käytetään myös kävijämittaukseen.

Haluatko sallia evästeet?