Shine Sessions kokosi Outshinen asiakkaat ja kumppanit Astoria-saliin katsomaan digitaalisen ulkomainonnan ja markkinoinnin tulevaisuuteen. Illan aikana puhuttiin kasvusta, datasta, luovuudesta, teknologiasta ja siitä, miten brändi voi erottua maailmassa, jossa kilpailu ihmisten huomiosta vain kovenee.

Outshinen CEO Jani Lepistö kertoi kovista kasvuluvuista. Suomessa ulkomainonta on noussut kolmanneksi suurimmaksi medialajiksi, ja digitaalisen ulkomainonnan osuus on jo 68 prosenttia koko ulkomainonnasta. Outshine puolestaan arvioi oman liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna markkinaa nopeammin samalla, kun verkosto ja palvelut kehittyvät.

Shine Sessionsissa katse ei ollut vain luvuissa. Kiinnostavampi kysymys oli, mitä uusilla mahdollisuuksilla tehdään. Outshinen EVP, Strategy & Marketing Markus Grannenfelt kiteytti ajatuksen illan aikana tutuksi tulleeseen lauseeseen: Katusivu on uusi etusivu. Kaupunki ei ole vain paikka, johon mainos sijoitetaan. Se on media, jossa brändi kohtaa ihmiset osana oikeaa elämää.

Katusivun palvelut kehittyvät jatkuvasti
Shine Sessionsissa tutustuttiin myös Outshinen jatkuvasti kehittyviin palveluihin. Outshine One vie ulkomainonnan suunnittelua entistä kohderyhmälähtöisempään suuntaan ja auttaa löytämään kohdeyleisölle sopivat mainosympäristöt.
Outshine Live puolestaan tuo katusivun ruudulle: palvelussa voi seurata reaaliajassa Outshinen digipinnoilla pyöriviä kampanjoita, hakea inspiraatiota tai etsiä kadulla bongaamansa mainoksen.
Myös Outshine Ranking kehittyy. Suomen luovimpia toimistoja, kampanjoita ja tekijöitä mainoskilpailumenestyksen perusteella listaava palvelu saa seuraavaksi muun muassa asiakkaat-näkymän ja kansainvälisen version.
Tutustu palveluihin:
Outshine One | Outshine Live | Outshine Ranking

Data auttaa tekemään parempia valintoja
Ulkomainonnan vahvuus on edelleen kyky tavoittaa suuria yleisöjä. Ulkomainonta tavoittaa Suomessa viikoittain käytännössä kaikki 15–74-vuotiaat, ja Outshinen verkosto 80 prosenttia tästä kohderyhmästä.
Pelkkä suuri peitto ei kuitenkaan kerro, missä juuri tietyn brändin kannattaa näkyä. Growth Strategist, Data & Insight Jenni Suominen esitteli Shine Sessionsissa Outshinen seuraavia askelia datan ja tutkimuksen hyödyntämisessä. Asiakastutkimuksissa esiin nousseen vaikuttavuuden todentamisen rinnalla Outshine hyödyntää dataa entistä vahvemmin myös sen löytämiseen, missä eri kohdeyleisöt kannattaa tavoittaa. Ajatus on yksinkertainen: kun mainostaja tuntee yleisönsä, data auttaa löytämään paikat, joissa se kannattaa tavoittaa.
Ja kun kampanja on ohi, tutkimuksella voidaan todentaa, mitä mainonnalla saatiin aikaan. Outshinen asiakastyytyväisyystutkimuksen uusi kierros on myös
käynnistymässä. Edellisellä kierroksella Outshinen NPS oli 76.

Digipinta voi tehdä enemmän kuin näyttää mainoksen
Jos data auttaa valitsemaan oikean paikan ja hetken, teknologia avaa uusia mahdollisuuksia itse sisältöön. Outshinen Interactive Media Developer Ilkka Helo esitteli dynaamisten ja interaktiivisten toteutusten mahdollisuuksia. Dynaaminen sisältö voi muuttua esimerkiksi sään, kellonajan, uutisten tai muun datan perusteella. Interaktiivisissa toteutuksissa ihminen voi puolestaan päästä itse osaksi kokemusta esimerkiksi liikkeensä avulla.
Outshinella on tällä hetkellä 170 liikesensorilla varustettua pintaa Helsingissä, Espoossa ja Oulussa. Eikä kaikkea tarvitse mahduttaa yhteen lokeroon. Erikoistoteutus voi yhdistää dynaamista sisältöä, interaktiivisuutta ja fyysistä toteutusta.
Myös ohjelmallinen ostaminen vahvistuu. Outshinen Programmatic Manager Emma Salminen kertoi, että ohjelmallisesti ostettavissa on jo 432 pintaa ja Outshinen verkostoa voi tavoittaa yli 60 DSP:n kautta.
Yhteinen nimittäjä kaikelle kehitykselle on lopulta sama: teknologia ei ole itse tarkoitus. Sen pitää auttaa tekemään mainonnasta relevantimpaa, kiinnostavampaa tai helpommin ostettavaa.

Brändi rakennetaan kadulla, ei kassajonossa
Outshinen Commercial Director Tommi Fäldt nosti esiin kadunvarsimainonnan roolin brändin rakentamisessa. Julkisessa tilassa näkyvä mainos tavoittaa suuren yleisön ja rakentaa brändille näkyvyyttä tavalla, jota ei voi ohittaa skippausnapilla tai mainonnanestolla.
Kadunvarren vahvuus on myös konteksti. Mainonta voidaan kohdentaa sinne, missä ihmiset liikkuvat ja tekevät valintojaan: keskustaan, työmatkan varrelle, ostoskeskittymien läheisyyteen tai vaikkapa apteekin viereen. Relevantti ympäristö voi lisätä mainonnan huomaamista merkittävästi.
Kadulla voidaan vaikuttaa jo siihen, minne ihminen on menossa ja mitä hän aikoo ostaa. Kaupan sisällä kilpailu käydään usein vasta siitä, mikä vaihtoehto päätyy ostoskoriin.

Luovuudesta kilpailuetu
Illan keynote-puhuja, PHS BBDO:n SVP, Strategy & New Business Marco Mäkinen, vei keskustelun takaisin markkinoinnin peruskysymykseen: miten voitetaan, kun kaikilla muillakin on käytössään samat teoriat, työkalut ja kanavat?
Mäkisen mukaan markkinoinnin määrä ja kanavien määrä kasvavat, mutta samalla erottautuminen vaikeutuu. Generatiivinen tekoäly helpottaa monia markkinoinnin työvaiheita, mutta jos samoja työkaluja käytetään samalla tavalla kaikkialla, seurauksena voi olla entistä enemmän samankaltaista sisältöä.
Siksi aidosti erottuvien ja mieleen jäävien markkinointitekojen arvo kasvaa. Yksi Mäkisen keskeisistä viesteistä oli tehdä luovuudesta kilpailuetu. Markkinoijat aliarvioivat luovan ratkaisun merkitystä suhteessa sen mitattuun vaikutukseen. Mäkiselle luova ratkaisu on ennen kaikkea sellainen, joka yllättää, rikkoo totutun ja huomataan.
Samalla hän haastoi markkinoijat pohtimaan myös mediavalintojaan uudella tavalla. Teoreettisesti optimaalisen mediaratkaisun sijaan kannattaa kysyä, mistä saa enemmän vaikuttavuutta, missä luova idea pääsee parhaiten oikeuksiinsa ja keiden kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä.

Oma pelikirja voittaa kopioimisen
Teoriassa voittava strategia voi näyttää täydelliseltä. Käytännössä ensimmäinen kivi rallitiellä voi muuttaa kaiken. Sama pätee markkinointiin.
Mäkisen yksi keskeinen oppi oli, ettei kannata yrittää voittaa jonkun toisen pelikirjalla. Ensin pitää tunnistaa omat vahvuudet ja rakentaa tekeminen niiden ympärille. Kaikessa ei tarvitse olla paras. Olennaisempaa on löytää se, missä voi aidosti loistaa, ja käyttää kumppaneita täydentämään muuta osaamista. Jos et voi voittaa nykyisessä kategoriassasi, luo oma uusi kategoria.

Ja sitten volat kaakkoon
Shine Sessions ei jäänyt pelkäksi puheeksi markkinoinnista. Astoria-salissa ajatuksia vaihdettiin myös ruoan, juoman ja hyvän seuran äärellä.
Illan lopuksi Isac Elliot otti lavan haltuun ja päätti Shine Sessionsin energiseen livekeikkaan. Ai Että!
Kiitos kaikille mukana olleille asiakkaille, kumppaneille ja esiintyjille. Nähdään viimeistään seuraavassa Shine Sessionsissa tai ehkäpä jo tupareissa!
Laita äänet päälle ja katso illan tunnelmia videolta!