Outshine ja Kulosaaren tennishallit solmivat yhteistyösopimuksen

News Image

Elokuussa 15.8. Kulosaaren tennis- ja sulkapallohalli vaihtaa nimensä Outshine Centeriksi. Täällä yhdistyvät huippuluokan peliolosuhteet, lämminhenkinen yhteisö ja intohimo lajiin. Sulkaa tai palloa – pelit pelataan aina hyvässä hengessä. Samalla Outshinen asiakkaiden varattavaksi tulee uusi jättimäinen 152 m2 mainospinta.

Tennis- ja sulkapallohallin tarina alkaa jo ennen kuin sitä virallisesti oli olemassakaan. Kulosaaressa on pelattu tennistä ulkona jo yli vuosisadan ajan, sisähallikin rakennettiin jo 1920-luvulla – tosin silloin vain noin kymmeneksi vuodeksi. Vanhan hallin tilalle nousi ensin Fenno- ja Fennada-Filmi-elokuvateatterit ja sittemmin yksityishuvila, mutta lajin henki jäi elämään.

”Tämä ei ole ensimmäinen lajinsa edustaja näillä kulmilla, eikä varmasti viimeinen. Me vain jatkamme perinnettä, joka alkoi yli sata vuotta sitten,” kertoo hallin perustaja ja idean isä Michael Berner, vannoutunut tenniksen pelaaja itsekin. Nykyisen hallin suunnitteli arkkitehti Heikki Tallgren vuonna 1998.

Hallin kahvion sohvilla istuu myös hallin toimitusjohtaja ja Suomen Sulkapalloliiton liittohallituksen varapuheenjohtaja Peter Bruun. Vuosikymmenet sulkapallon parissa viettäneenä kyse on hänelle ennen kaikkea elämäntehtävästä:

"Urheilu pelasti minut aikanaan nuorena poikana monelta. Jos tämä halli tekee saman yhdellekin nuorelle, olemme onnistuneet”, Bruun toteaa ja esittelee varauskalenteria, josta niin koululaiset, seuraharrastajat, työikäiset kuin eläkeläisetkin ovat löytäneet omat pelivuoronsa. Hallissa treenaa aktiivisesti eri seurojen lapsia ja nuoria – esimerkiksi HBC:n valmennusryhmiä, yhtenä niistä myös FSI:n ja Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana pakolaistyttöjen treeniporukka.

Vaatimattomasti Suomen parhaat sisäkentät

Kolmen tenniskentän ja neljän sulkapallokentän kokonaisuus tarjoaa Suomen mittakaavassa poikkeukselliset olosuhteet. Kenttien mitoitus ylittää standardit. Valaistukseen, kenttäalustojen laatuun, ilmanvaihtoon ja hallin avaruuteen on panostettu.

”Me ei haluttu tehdä kompromisseja missään. Kenttä haastaa huippupelaajan, mutta tuntuu mukavalta myös harrastajalle. Valaistus on suunniteltu viimeisen päälle; itse asiassa tämä on ensimmäinen sisähalli Suomessa ja mahdollisesti myös kansainvälisestikin, johon valaistus on suunniteltu lajin ehdoilla”, Michael Berner kertoo.

Outshinen pelikenttä on 152 neliötä

Tulevan Outshine Centerin julkisivun 152-neliöinen mainospinta on vuokrattavissa jo nyt tulevaksi syksyksi, näkyvyys 15.8. alkaen ja siitä eteenpäin. Valtava mainospinta tavoittaa jopa 650 000 ohikulkijaa viikossa.

”Tämä on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista pysyvistä mainospinnoista ja taas yksi askel kaupunkikuvan elävöittämiseksi - rakennuksessa, jonka olemassaolon oikeutukseen uskomme täysillä. On hienoa olla mukana tukemassa nuorten liikkumista ja hyvinvointia”, Outshinen toimitusjohtaja Jani Lepistö summaa.

Vaikka Outshine Center on uusi nimeltään, sen ytimessä sykkii tuttu henki. Tämä on halli, joka on rakennettu yhdessä, omistettu yhdessä ja jota ylläpidetään yhteiseksi hyväksi. Halli, jonka osakkaat ovat kaikki pelaajia – omistaen paitsi pelioikeutensa, myös itse kiinteistön ja sen liiketoiminnan. Täällä tenniksen ja sulkapallon ympärille on kasvanut jotain enemmän – yhteisö, joka loistaa ja pelaa hyvin yhteen.



Lisätiedot:

Outshine:

Toimitusjohtaja Jani Lepistö
jani.lepisto@outshine.fi
+358 50 560 8425

Outshine Center:

Hallituksen puheenjohtaja Michael Berner
michael.berner@berner.fi
+358 50 66 761

Toimitusjohtaja Peter Bruun
peter.vonbruun@gmail.com
+358 40 502 6226



Outshine on digitaalisen ulkomainonnan asiantuntija, joka yhdistää ulkomainonnan, teknologian ja datan vaikuttavaksi kaupunkinäkyvyydeksi yli 60 paikkakunnalla.

Vuonna 2024 Outshine voitti Suomen suurimman ulkomainoskilpailutuksen arvokkaimmat osa-alueet ja aloitti yhteistyön Helsingin kaupungin kanssa lähes 11 vuoden mittaisella sopimuksella. Kasvua tuo myös Oulussa voitettu toinen merkittävä julkinen hankinta bussipysäkkikatosten mainosmyynnin yksinoikeudesta peräti 15-vuotiselle sopimuskaudelle. www.outshine.fi