
Pysy kärryillä uusimmista aluevaltauksistamme ja muista kuulumisistamme. Tälle sivulle kokoamme ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet - Outshinelta ja toimialalta yleensä.

Outshine vahvistaa asemaansa Tampereella voittamalla kaupungin digitaalisten suurtaulujen kilpailutuksen. Sopimus kattaa tässä vaiheessa 26 uutta digitaalista mainoslaitepaikkaa seuraavaksi 15 vuodeksi.

Outshine toteutti syksyllä 2025 asiakastyytyväisyystutkimuksen, jonka tavoitteena oli mitata asiakaskokemuksen nykytilaa sekä luoda pohja sen systemaattiselle seurannalle jatkossa. Kuulas Helsingin tekemä tutkimus kattoi sekä mediatoimistojen edustajat että suorat asiakkaat.

Outshine on valittu Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden viralliseksi yhteistyökumppaniksi. Yhteistyön myötä kulttuuripääkaupunkivuoden valitut tapahtumat ja teemat näkyvät tulevan vuoden aikana digitaalisilla bussipysäkkipinnoilla ympäri Oulua.

Suomalaisten mainostoimistojen ja -kampanjoiden kilpailumenestystä viimeiset kolme vuotta tilastoinut ranking-palvelu saa uuden isännän. Aiemmin OMD Rankingina tunnettu kokonaisuus jatkaa nyt nimellä Outshine Ranking, kun Outshine ottaa palvelun julkaisun omiin nimiinsä.

Outshine täyttää 8 vuotta. Sen kunniaksi: Tuplaat kampanjasi keston, kun varaat sen 30.1. mennessä. Etu on voimassa koska tahansa 12.1.2026 – 2.8.2026 välillä toteutettaviin kampanjoihin.

Helsingin kaupunkipyöräasemien ulkomainospaikat siirtyvät Outshinen hallintaan 1.4.2027 alkaen. Päätös tuo Outshinelle 62 uutta digipintaa ja vahvistaa Outshinen asemaa pääkaupungin kattavimpana katujen ulkomainosmediana yli 500 digipinnallaan.

Outshine ja Espoon kaupunki allekirjoittivat marraskuun alussa sopimuksen digitaalisen ulkomainosverkoston (DOOH) rakentamisesta Espooseen. Verkoston käyttöönotto alkaa vuoden 2025 loppupuolella.

Time to DOOH! Katso video ja inspiroidu Dinosta ja illan kaikista staroista – Finlandia-talon lavalla loistivat myös Outshinen Jani Lepistö, Tommi Fäldt ja Markus Grannenfelt. Loppuillan energiasta vastasi JVG. Kiitos kaikille, oli huippu ilta!

Outshine nousee voiton myötä Espoon kattavimmaksi digitaalisen ulkomainonnan toimijaksi.

Juhlavuottaan viettävä Tappara tuo kotipelien tunnelman täydellä sykkeellä nyt myös Tampereen kaduille. Yhteistyö Outshinen kanssa muuttaa digipinnat Nokia Arenan läheisyydessä ja keskustassa reaaliaikaisiksi kiekkohuuman näyttämöiksi – aina Tampere-talon 180 m² jättipintaa myöten.

Outshine tuo digitaalisen ulkomainonnan näyttävästi Oulun kaduille ja bussipysäkeille. Uusi verkosto rakentuu vauhdilla ja tavoittaa pian lähes kaikki oululaiset sekä valtaosan koko Oulun talousalueesta ja siellä vierailevista kävijöistä.

Sturenkadun rinteessä, ylväänä Kulttuuritalon edessä, loistavat Outshinen kolme pystymallista LED-pintaa, kaksi vaakamallia sekä yksi pimeän vuodenajan katseenvangitsija: iso 9 x 6 m kokoinen seinäprojisointi. Kultsaa voi nyt varata!

Kesäkuun alussa koko ulkomainonnan (OOH) kansainvälinen kärki kokoontui Mexico Cityyn WOO Annual Global Congressiin. Tapahtuma tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä, mihin suuntaan ulkomainonnan globaali kehitys on menossa - ja mitä se tarkoittaa markkinoinnin ja brändien näkökulmasta. Outshine oli paikan päällä ainoana suomalaisedustajana. Tässä toimarimme Jani Lepistön terveiset vuosikongressista.

Markus Grannenfelt Outshinen strategiasta ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi – tavoitteena kiihdyttää ulkomainonnan digitaalista murrosta

Elokuussa 15.8. Kulosaaren tennis- ja sulkapallohalli vaihtaa nimensä Outshine Centeriksi. Täällä yhdistyvät huippuluokan peliolosuhteet, lämminhenkinen yhteisö ja intohimo lajiin. Sulkaa tai palloa – pelit pelataan aina hyvässä hengessä. Samalla Outshinen asiakkaiden varattavaksi tulee uusi jättimäinen 152 m2 mainospinta.

Vuosi 2024 oli kotimaiselle digitaalista ulkomainontaa tarjoavalle Outshinelle vahvan kasvun ja kannattavuuden vuosi. Yrityksen liikevaihto nousi 4,84 miljoonaan euroon, kasvaen 56 % edellisvuodesta. Käyttökate (EBITDA) kipusi 1,7 miljoonaan euroon, eli yli 35 % liikevaihdosta.

Heti, kun futiskausi starttasi käyntiin, alkoi kuhina Bolt Arenalla ja sen laidalla. HJK:n ja Outshinen yhteistyö tuo stadionin sykkeen, pelipäivien jännityksen ja Klubin tuoreet kuulumiset suoraan kaupunkilaisten eteen, reaaliajassa ja digitaalisesti. Stadionin Urheilukadulle avautuviin ikkunoihin on asennettu neljä uutta digitaalista näyttöä, jotka heräävät eloon pian, kun jalkapallokausi pääsee kunnolla vauhtiin.

Helsingin ydinkeskustaan nousee kevään ja alkukesän aikana 30 näyttävää digitaalista kolmiopilaria, jotka tarjoavat brändeille poikkeuksellisen näkyvyyden. Samalla ne uudistavat katukuvaa ja tekevät siitä entistäkin elävämmän. Kolmiopilarit on suunniteltu Suomessa ja viimeistelty sopimaan Helsingin urbaaniin maisemaan.

Outshine Oy etsii innokasta ja motivoitunutta mediaharjoittelijaa kuuden kuukauden harjoitteluun. Tämä on loistava tilaisuus alan opiskelijalle, joka haluaa kehittää taitojaan ja saada arvokasta työkokemusta.

Suomen johtava digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) media Outshine ja kansainvälisesti tunnettu digitaalisen taiteen alusta Artcrush aloittavat ainutlaatuisen yhteistyön. Kumppanuus mullistaa suomalaisen kaupunkimaiseman tuomalla kuukausittain 30 valikoitua digitaalista taideteosta osaksi Outshinen valtakunnallista digitaalista ulkomainosverkostoa.

Kirsi Immonen on nimitetty Outshinen myyntitiimiin asiakkuuspäällikön (Account Manager) rooliin. Kirsi tuo mukanaan vahvaa osaamista digitaalisesta markkinoinnista ja asiakaslähtöisyydestä. Kirsi on aiemmin työskennellyt yrittäjänä digitaalisen markkinoinnin parissa, markkinointipäällikkönä sähköautojen latauspalveluiden parissa. Viimeiset kahdeksan vuotta hän on toiminut vapaa-ajalla Tesla Club Finlandin tapahtumavastaavana, joista viisi vuotta yhdistyksen puheenjohtajana.

Syyskuussa ulkomainonta nousi kolmanneksi suurimmaksi mediaryhmäksi, heti television ja verkkomedian jälkeen (Kantar). Kasvuvauhti on huimaa: ulkomainonnan osuus mediamainonnasta kasvoi 19,4 % viime vuoden syyskuuhun verrattuna ja kattaa jo 12,6 % koko mediamainonnasta.

Outshine valloittaa Oulun pysäkkikatosten mainospaikat voitettuaan kaupungin järjestämän kilpailutuksen peräti 15-vuotiselle sopimuskaudelle. Outshine tarjoaa alueen kattavimman ulkomainonnan verkoston ja vahvistaa asemaansa tavoittavimman digitaalisen ulkomainonnan myyjänä. “Tuomme markkinoille Oulun kattavimman digitaalisen ulkomainonnan tuotteen. Mainostajat voivat hyödyntää pintoja yhdellä aineistokoolla, kuten myös Helsingissä”, kertoo Outshinen toimitusjohtaja Jani Lepistö.

Tavoita Suomen suurimmat yleisöt Helsingin laajennetussa kantakaupungissa! Helsingin laajennettu kantakaupunki tarjoaa mainostajille ainutlaatuisen mahdollisuuden: Suomen suurimmat kontaktimäärät yhdistettynä maan parhaaseen ostovoimaan. Outshine tarjoaa yksinoikeudella kattavimman digitaalisen ulkomainosverkoston, joka tavoittaa juuri oikeat ihmiset oikeassa paikassa.

Hyödynnä loppuvuoden tehokkain ulkomainontatarjous: osta kaksi viikkoa, maksa vain yksi! Tämä on tilaisuutesi saada maksimaalista näkyvyyttä huippueduin, mutta vain rajoitetun ajan. Etu on voimassa vain lokakuun 2024 aikana vahvistettaviin uusiin tilauksiin, missä mainonta esitetään tänä vuonna.

Myynnin parissa vuodesta 2006 työskennellyt Tommi Fäldt aloittaa Outshinen kaupallisena johtajana (Commercial Director) 6.9.2024. Fäldt on kokenut markkinoinnin ja B2B-myynnin ammattilainen, joka on aiemmin työskennellyt esimerkiksi Clear Channelilla, SOK:lla ja viimeisimpänä Keskisuomalaisella.

Helsingin ja Outshinen sopimuskausi alkoi tänään 1.8.2024. Ensimmäiset neljätoista (14) uutta digitaalista ulkomainospintaa ovat jo rakentuneet ja uusia laitteita pystytetään kovaa tahtia usean tiimin voimin. Työt edistyvät ennakoitua nopeammin ja virrat kytketään päälle vielä tänään.

Suomen ulkomainosmarkkinan suurimmat toimijat lanseeraavat uuden yleisömittausjärjestelmän.

Outshine hyväksyttiin 24.6.2024 The World Out Of Home Organizationin (WOO) jäseneksi. Jäsenyys mahdollistaa yhteisten standardien ja termien edistämistä alalla maailmanlaajuisesti. Lisäksi saamme arvokasta tietoa maailmalta asiakkaidemme käyttöön.

Helsingin katukuvaan saapuu uusia upeita mainoslaitteita elokuusta 2024 alkaen. Aikataulu varmistui, kun yksittäisen kuntalaisen valitus hylättiin ja myös maankäytön päätöksestä tuli lainvoimainen. Mainoslaitteet rakennetaan tutuille paikoille, missä oli aiemman operaattorin Clear Channelin aikaan enimmäkseen staattista inventaaria. Helsingin kaduille avautuu nyt huikeita uusia mahdollisuuksia, kun 444 pintaa kattava verkosto digitalisoidaan sataprosenttisesti. Outshine saa sopimuksella yksinoikeuden kantakaupungin katumainostauluihin sekä pilareihin lähes yhdentoista (11) vuoden ajaksi uudelle sopimuskaudelle 2024 - 2035.

Outshinen vaikuttavat digipinnat tavoittavat suuren yleisön ja aikaansaavat tuloksia nopeasti. Näkyvyys mieleenpainuvassa mediaympäristössä vahvistaa brändiä ja näkyvyys voidaan kohdentaa juuri haluamallesi kohderyhmälle sekä alueelle. Tutustutaan tarkemmin ulkomainonnan lyhenteisiin, käsitteisiin ja niiden merkitykseen.

Työkalumme kehittyvät uudella kohderyhmädatalla Nyt löydät suunnittelutyökalustamme entistä tarkempaa kohderyhmädataa mainospaikoistamme. Datasta ilmenee yleisön sukupuolijakauma, tulotaso sekä koulutus. Tieto on peräisin Tilastokeskuksen avoimesta Paavo-tietokannasta.

Helsingin ulkomainoskilpailutus etenee: sopimukset allekirjoitetaan ja upeat uutuudet valloittavat Helsingin katukuvan. Markkinaoikeuden päätökseen liittyvä valitusaika umpeutui 4.1.2024, eikä Clear Channel enää hakenut päätökseen valituslupaa.

Helsingin ulkomainonta siirtyi askeleen lähemmäs uuden sopimuskauden alkua markkinaoikeuden hylättyä Clear Channelin valituksen keväällä 2023 ratkenneeseen ulkomainonnan kilpailutukseen liittyen. Markkinaoikeus katsoi perättömiksi kaikki Clear Channelin valituksen aiheet ja velvoitti Clear Channelin korvaamaan Outshinen, Keskisuomalaisen ja Helsingin oikeudenkäyntikulut.

Outshine tuo Foppan maksutavat osaksi verkkopalveluaan, mikä mahdollistaa markkinoijalle joustavat maksutavat ja entistä vaikuttavamman ulkomainonnan toteuttamisen.

WOW-elementillä on tutkitusti valtava merkitys tuloksekkaan ulkomainonnan taustalla. Neurotieteeseen (NeuroInsight UK) perustuvan mallinnuksen mukaan tuloksekas ulkomainos ensin kiinnittää huomion, ja sitten vaikuttaa katsojan tunteisiin. Tunnereaktiot auttavat luomaan muistijäljen, mikä on olennaista kaikessa markkinoinnissa, sillä muistijälki vaikuttaa ostokäyttäytymiseen.

Uudistimme sivustoamme ja verkkopalveluitamme niin suunnittelutyökalun kuin myös tarjoustyökalun osalta. Suomen vaikuttavimmat ulkomainosratkaisut ovat enää klikkauksen päässä.

Media-alalla vuodesta 2007 työskennellyt Jenny Saranen aloittaa Outshinen asiakkuuksista vastaavana johtajana (Chief Client Officer), johtoryhmän jäsenenä ja osakkaana 8.8.2023. Sarasella on laaja kokemus niin mediasta kuin mediatoimistoista. Aiemmin Saranen on työskennellyt esimerkiksi Caratilla, Virta Mediacommunityllä, Clear Channelilla ja Mediateolla.

Outshinelle yli 400 uutta digitaalisen ulkomainonnan näyttöä Helsinkiin. Laitteet ovat kooltaan pääosin 75-tuumaisia pystynäyttöjä ja koko verkostoa voi hyödyntää yhdellä mainosformaatilla. Laitteet sijaitsevat Helsingin keskusta-alueella.

Helpottaaksemme asiakkaidemme aineistotuotantoa olemme ottaneet käyttöön televisiomainonnasta tutun maksimissaan 10% suojarajan näytöillemme ja jakaneet näyttömme kolmeen vaakakokoon, yhteen pystykokoon sekä erikoistoteutuksiin. Jos tästä huolimatta tarvitsette apua aineistotuotannossa, tuotantomme palvelee mielellään ilman lisäkuluja tuttuun ripeään tapaan.

Maailman suurin mikroliikkuvuuspalveluiden tarjoaja TIER ja helsinkiläinen Outshine Oy ovat tehneet sopimuksen yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen sekä -pyörien mainosmyyntiin liittyen. Sopimus takaa Outshinelle yksinoikeuden ensimmäistä kertaa Suomen katukuvaan lanseerattavien mainospintojen mainosmyyntiin.

Tiimiämme vahvistaa asiakkuusjohtajana aloittanut Sanna Kalliola, jolla on laaja kokemus markkinointialalta. Aiemmin Sanna on ansiokkaasti työskennellyt Helsinki Hallilla ja JCDecauxilla. "Huippufiilis päästä mukaan Outshinen vauhdikkaaseen porukkaan. Mahtavaa päästä tekemään kasvua tämmöisen huippujengin kanssa ulkomainonnan parissa." -Sanna Kalliola

Dacian maahantuonti halusi nostaa neliveto-malliston tunnettuutta valituilla paikkakunnilla. Perinteisen ajallisen kohdennuksen sijaan viestien näkyminen liitettiin vallitsevaan keliin ja viestiä näytettiin vain kovan lumisateen jälkeen, kun nelivedosta on eniten hyötyä. Tämä kohdennus mahdollisti viestin oikea-aikaisuuden ja piti kampanjan kustannukset kohtuullisina.

Svenska Teatern ja helsinkiläinen Outshine Oy ovat tehneet monivuotisen jatkosopimuksen Svenska Teaternin ulkonäyttöjen mainosmyyntiin liittyen. Sopimus takaa Outshinelle yksinoikeuden Helsingin Mannerheimintielle näkyvien LED-näyttöjen mainosmyyntiin usean vuoden ajaksi.

Julkinen keskustelu digitaalisten ulkomainosten energiankulutuksesta on ollut aktiivista Ylen 5.9.2022 julkaisemasta artikkelista asti. Outshine Oy haluaa nyt avoimesti ilmoittaa energiaa säästävistä toimenpiteistä sekä oikaisee artikkelissa esitettyjä arvioita näyttöjen energiankulutuksesta.

Helsingin keskustaan asennetaan syyskuussa kaksi uutta digitaalista mainospintaa! Huippulaatuiset näytöt sijaitsevat erittäin keskeisellä paikalla Kampin Autotalon yhteydessä - suoraan metroasemaa vastapäätä.

Helsingin keskustaan asennetaan elokuussa viisi uutta digitaalista mainospintaa! Huippulaatuiset uutuuspinnat sijaitsevat vilkkaalla Mannerheimintiellä ja tavoittavat huikeat kontaktimäärät päätien liikennevirtojen äärellä kaikista kulkusuunnista katsottuna.

Pohjoismaiden suurimpiin lukeutuva jättimäinen digipinta valloitti Tampereen keskustan.

Outshine on solminut useita uusia sopimuksia

Haemme Web-applikaatioihin perehtyneitä Full-Stack devaajia vakituiseen työsuhteeseen.

Kärpät ja helsinkiläinen Outshine Oy ovat tehneet monivuotisen sopimuksen

Helsinkiläinen Outshine Oy on tehnyt sopimuksen Turun kauppatorilla sijaitsevan led-näytön mainosmyyntioikeudesta.

Outshine Oy kuuluu korkeimpaan luottoluokkaan AAA.

Outshine Oy on vuokrannut Oulun keskustasta monivuotisella sopimuksella paikan, mihin rakentuu uusi 12m2 LED-näyttö.

Outshinelle uusia digitaalisia näyttöjä Helsingin Lauttasaareen

Outshine Oy on vuokrannut Jyväskylän keskustasta monivuotisella sopimuksella paikan, mihin rakentuu uusi 32m2 LED-näyttö.

Kaleva Media ja helsinkiläinen Outshine Oy ovat tehneet monivuotisen sopimuksen

Tampere-talo Oy ja helsinkiläinen Outshine Oy ovat tehneet monivuotisen sopimuksen

Sopimuksen myötä joulukuussa 2021 valmistuva areena on tästä päivästä alkaen Nokia Arena

Uuden areenan toiminnan käynnistäminen jatkuu normaalisti

Tampereen keskustaan rakentuva UROS LIVE -areena ja helsinkiläinen Outshine Oy ovat tehneet monivuotisen sopimuksen

Koronaviruksen (covid-19) aiheuttama poikkeustilanne on muuttanut ihmisten liikkumistottumuksia.

Haemme digitaalisen ulkomainonnan kasvuyritykseen Koodaavaa CTO:ta.
Meillä on kaupunkien kirkkaimmat näytöt, ketterät työkalut ja tiimi, joka saa kampanjasi loistamaan.